keskiviikko 28. syyskuuta 2011

World Championships 2011

MM-kisat loppuivat, maailmanmestarit hymyilevät ja häviäjät miettivät mikä meni pieleen. Ennen kisoja toivoin kovaa taistoa mitaleista, onnistuneita suorituksia ja uusia mestareita. Osaksihan toiveeni toteutuivat. mm. näimme aivan mahtavia suorituksia ja huikeita pisteitä!

Aloitetaan yksilöistä, joissa Evgenia Kanaeva vei jälleen kerran kaikki mestaruudet, kuitenkin Daria Kondakova pääsi (harmittavan?) lähellä. Itse pidän henkilökohtaisesti enemmän Dariasta ja hänelle olisin suonutkin osan mitaleista, varsinkin upean vanteen! Ehkä Lontoossa on Darian aika? Pronssi mitalit saivat Liubou Charkashyna, Neta Rivkin, Aliya Garaeva Silvia Mitevan viedessä kaksi. Olen erittäin iloinen kaikkien puolesta, mutta olisin halunnut nähdä bodiumilla Alina Maksymenkon ja Melitina Stanioutn. No, kaikkihan eivät voi mitalia saada...

Joukkueissa Venäjä ei vienytkään kaikkia mitaleita, vaan kultaa saivat myös Italia ja Bulgaria. Ja vihdoin on ihmeellisen ihanaan paikkaan nimeltä youtube ilmestynyt Venäjän finaalisuoritus.... Nauhat tosiaan sotkeutuvat aika pahasti.



Mitalitaulukko
 RUS 7+6+0=13
 ITA 1+2+0=3
 BUL 1+0+4=5
BLR 0+1+1=2
 ISR 0+0+2=2
 AZE 0+0+1=1
 UKR 0+0+1=1
 
Mitalitaulukosta näkyy selvästi, millä maalla on valtikka tällä hetkellä. Tänä vuonna saatiin kuitenkin vähän valtaa murrettua. Ehkä ensi vuonna on jo jonkun toisen maan vuoro loistaa. (=
 
Kisat olivat samalla karsinta Olympia kisoihin Lontooseen 2012. Sijoille 1-15 sijoittuneet voimistelijat pääsivät suoraan kisoihin. (paikat ovat maa-kohtaisia, esim ei Kanaeva ja Kondakova, vaan 2 paikkaa Venäjälle) Paikkoja tähän mennessä on seuraavilla mailla:
RUS - 2 (Kanaeva, Kondakova)
BLR - 2 (Charkashyna, Staniouta)
AZE - 1 (Garayeva)
BUL -1 (Miteva)
UKR - 1 (Maksymenko)
UZB - 1 (Trofimova)
POL - 1 (Mitrosz)
ISR - 1 (Rivkin)
KOR - 1 (Son)
FRA - 1 (Ledoux)
CHN - 1 (Deng)
ITA - 1 (Cantaluppi)
AUT - 1 (Weber)
 
Kolme voimistelijoita erimantereilta pääsevät myös kisoihin
Americas - Zetlin (USA, 35th AA)
Oceania - Murray (AUS, 75th AA)
Africa - Rostom (EGY, 66th AA)

Sijoille 16-24 sijoittuneet karsivat tammikuussa viidestä paikasta Olympialaisiin ja he ovat
KAZ Alyabyeva
ROU Piscupescu
UKR Rizatdinova
GER Jung
HUN Vass
CYP Trikomiti
JPN Yamaguchi
GRE Filiou
ESP Rodríguez

Joukkueissa karsinta menee niin että kuusi ensimmäistä menee suoraan ja sijoilla 7-12 olleet karsivat tammikuussa neljästä paikasta. Iso-Britannia saa myös joukkueensa mukaan ja yksi joukkue tulee vielä jostain hieman "huonommasta" maasta.
 
En ole tuosta systeemista aivan varma, mutta jotenkin noin se menee! Toivottavasti ei ole paljon virheitä!

6 kommenttia:

  1. Hei sori jos kuulostan pilkunviilaajalta mut sulla lukee tuolla 19 syyskuuta olevassa postauksessa että Bulgarian Melitina Staniouta... Niin Melitina on yhtälailla Valko-Venäjältä kuten Ljubakin ( Lyubov Chercashyna ). Pisti vain heti silmään ku luin, mut virheitä sattuu kaikille :)

    VastaaPoista
  2. Lyobov on bulgariasta

    VastaaPoista
  3. Anteeks vaan toinen anonyymi mutta Lyubov on Valko-Venäjältä. Ja ainakin kaikissa kisoissa missä mä oon ollu kisaa ulkomailla niin Ljuba on edustanut Valko-Venäjää ja harkkaa siellä ja on kotoisin sieltä !

    VastaaPoista
  4. http://www.sports-reference.com/olympics/athletes/ch/lyubov-cherkashina-1.html <-- kyllä se on Valko-Venäjältä = Belarus

    VastaaPoista
  5. Hän tosiaan edustaa, asuu ja harjoittelee Valko-Venäjällä, pahoittelen virhettä! Yritän olla jatkossa tarkkaavaisempi, ettei tulisi tälläisiä väärinkäsityksiä! (=

    VastaaPoista
  6. Tosi hieno blogi! Harrastatko itekkin voimistelua? Ite harrastan RV. Jos kiinnostaa, käy kattomassa mun blogi --> http://sofiawq.blogspot.com

    VastaaPoista